perjantai 24. maaliskuuta 2017

Äitien yhden päivän mittainen miniloma

Tänään olen ollut tavalliseen tapaan yksin kotona lasten kanssa. Mies tuli vasta äsken töistä kotiin ja kuitenkin lähti töihin jo ajoissa aamulla. Välillä koen todella voimakkaita ärtymyksen tunteita vuorotyön aiheuttamaa kuormaa kohtaan meidän elämässämme. Eräänä iltana siskoni oli auttamassa minua lasten nukkumaanmenotouhuissa, ja sanoin hänelle ihan vahingossa: "Kylläpä iltatoimet sujuisi helposti, jos olisi kaksi aikuista näitä hoitamassa!" Niin. Liian usein olen illat yksin. Vuorotyön kuorma on välillä minulle todella raskas.  

Espoon Rantareitin varrelta

Tällä viikolla otimme samaisen siskoni kanssa yhden päivän mittaisen loman kotiäidin arjesta. Miehet jäivät kotiin hoitamaan lapsia, ja me lähdimme ajamaan sinne, minne auton nokka osoitti. Ainoana suunnitelmana oli käydä illansuussa tapaamassa veljeämme ja hänen tyttöystäväänsä Espoossa. Ajelimme aurinkoisia teitä eteenpäin ja googlettelimme mahdollisia kohteita, missä pysähtyä.

Nautimme siskoni kanssa molemmat kirpputorien kiertelystä, joten yksi etappi meille oli iso kirppiskeskus. Kolusimme kirpputorin kaikki pöydät ja teimme muutamia hyviä löytöjä.



Iltapäivää vietimme Espoossa meren rannalla. Meri on meille sisämaan tytöille huikean kaunis ja aina jollakin tavalla erityinen juttu. Kävelimme Espoon rantareittiä ja hengitimme kirpeän keväistä meri-ilmaa. Kahvit joimme Nokkalan Majakassa. Voi niitä kirkkaita merimaisemia, mitkä kahvilan ikkunoista avautui!

Iltapäivän herkkuhetki Nokkalan Majakassa

Yhden päivän mittainen breikki arjesta on minulle ihan välttämättömyys aina silloin tällöin. Kolmen pienen lapsen kanssa arki on niin intensiivistä, että irtiotto tuli tälläkin kertaa todelliseen tarpeeseen. Virkistyspäivän jälkeen jaksoin taas uudella innolla niistellä pikku-neniä ja pukea kurapukuja pikku-kuraleipurien päälle!

Millaisia arjesta irrottautumisia teillä lukijoillani on? <3

2 kommenttia:

  1. Niinpä, jokaisen äidin pitäisi muistaa myös olla välillä terveellä tavalla itsekäs ja ottaa sitä omaa aikaa. Kuitenkin, helpommin sanottu kuin tehty..! Onneksi teillä oli kiva päivä! :)
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista