Kun olin
itse lapsi ja nuori, minulle oli tärkeää, että oma elämäni oli säännöllisesti
rytmitettyä. Suunnittelin tulevia tilanteita aina hyvissä ajoin etukäteen ja
tykkäsin tehdä asioita tutuilla tavoilla. Herätyskelloni soi aamuisin aikaisin,
jotta ehdin ennen kouluun menoa tehdä rauhassa kaikki aamutoimet tai vaikkapa
käydä lenkillä. Myöhemmin aikuisiällä, vielä yksin asuessani, noudatin lapsuuskotini
selkeää päivärytmiä ja sain siitä turvaa arkeeni.
Voitte siis
kuvitella, että minulle on ollut -ja edelleen on- äärimmäisen haastavaa jakaa
elämääni vuorotyöläisen kanssa. Ennen lapsia tilanne oli minulle vielä hiukan
helpompi. Silloin saatoin suhteellisen helposti pitää kiinni omista
rutiineistani ja esimerkiksi huolehtia ruokarytmistä kuten ennenkin. Kun lapsia
alkoi siunaantua, ja he kasvoivat leikki-ikään, on epäsäännöllisen elämän
taakka kasvanut minulle yhä suuremmaksi, samaa tahtia lasten kasvun kanssa.
Kaipaan,
että voisimme koko perhe syödä yhdessä iltaruuan joka päivä, kuten omassa
lapsuuskodissani tehtiin. Kaipaan, että isi olisi sanomassa hyvät yöt lapsille
joka ilta. Kaipaan, että isi voisi aamuisin olla jakamassa lasten aamutoimia
kanssani. Kaipaan, että isi tulisi töistä kotiin tietyllä kellonlyömällä joka
ainoa päivä, ja että viikonloppuisin meillä olisi selkeät, yhdessä luodut
rutiinit. Kaipaan, että päivät olisivat ennustettavia ja rutiininomaisia.
Mielestäni
lapsille on tärkeää saada arkeensa selkeä rytmi. Oman kokemukseni kautta
säännöllisyys tuo rauhaa, ja ennustettavuus tuo turvaa. Pidän itse lapsille niin
tarkat rutiinit kuin vain voin. Saan hyvää mieltä siitä, että arjen rytmi
toimii, ja että lapset vaikuttavat tottuneen rutiineihimme hyvin. Yllä oleva kuva on tämän päivän iltapäivältä, kun ulkoilin lasten kanssa tuttuun aikaan, tutussa pulkkamäessä.
Vaikka
mieheni tekee vuorotyötä, hän kokee itsekin arjen rutiinit tärkeiksi
erityisesti lasten kannalta. Miehen vapaapäivinä koitamme aina luoda
minikokoisen, päivänmittaisen normiarjen elämäämme. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti