tiistai 21. helmikuuta 2017

Kevätaurinko ja (hetkellinen) siivousinto



Tänään iltapäivällä olin linnoittautunut kahvikupin kanssa sohvalle, ja vauva köllötteli keskellä olohuoneen lattiaa. Aurinko paistoi kirkkaasti sisään ja sai pölyhiukkaset leijailemaan. Vauva kurotteli kohti pölyhiukkasia ja yritti pulleilla pikku-sormillaan saada hiukkasia kiinni. Minä puolestani join nopeasti kahvini, otin kameran esiin ja yritin saada sekä vauvan että auringossa tanssivat pölyhiukkaset tallennettua yhtä elävästi kuin näkymä edessäni oli. Noh, ainoa, mitä sain, oli uudistunut motivaatio valokuvaamisen harjoitteluun. Kuvista ei oikein tullut sitä, mitä toivoin. 

Pölyhiukkasia kurkottelevan vauvan kuva vaihtui helpompaan kuvattavaan... ;) 
Kirkkaasti sisään paistava aurinko herätti minussa valokuvausinnon lisäksi myös perinteisen siivousinnon. Pienten lasten kanssa siivottavaa on loputtomasti, ja voin tunnustaa, että en ole tämän kylän innokkain lattioiden kuuraaja. Toisinaan olen miettinyt, että säännöllinen siivouspäivä voisi helpottaa siivoamisen kokonaisuutta. Ehkä näin olisikin. Jostain syystä en silti ole saanut aikaiseksi organisoida siivoamista kovin järkevästi. 

Meidän kodin siivoaminen on tarvelähtöistä. Eli meillä on aina jokin tietty tarve, minkä perusteella siivoamme, tai mikä antaa kimmokkeen siivoamiseen. Välillä tarve on rauhallisuuden lisääminen. Niissä tilanteissa sotkuinen koti aiheuttaa yleisen levottomuuden tunteen, ja jo tavaroiden paikalleen järjestely tai imurointi saa kotiin rauhallisemman tunnelman. 

Usein tarve siivota tulee silloin, kun olemme kutsuneet vieraita kotiimme. On kivempi esitellä siistiä ja seesteistä kotia arkisen peruskaaoksen sijaan.

Kolmas tarve, joka saa minut siivoamaan, on tilan tarve. Meidän kotia voisi luonnehtia kompaktiksi, eli tilaa ei ole kovin paljoa viidelle henkilölle. Ahdistun, kun kotiin kertyy liian paljon tavaraa. Jos erilaista tavaraa, vaatteita tai vaikkapa lajittelemattomia papereita kasaantuu pöydille tai nurkkiin, minulle tulee tarve saada vähennettyä tavaramäärää reilulla kädellä.

Ihana VALO!
Tämän päivän siivousinto taisi nousta rauhallisuuden lisäämisen tarpeesta. Siivosin hiukan yleisiä tiloja, pyyhin auringon esiin tuomia pölyjä ja keräsin muutamia lasten rikkoutuneita leluja poisvietäväksi. Kyllä oli ilo keittää uudet kahvit ja istahtaa astetta siistimpään kotiin kahvista nauttimaan!

Millä te motivoitte itseänne siivoamaan?    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti