Vietin jokunen päivä sitten syntymäpäivääni ilman sen
kummempia kakkuja tai kynttilöitä. Viime vuonna järjestimme miehen kanssa syntymäpäiväni
tienoilla isohkot juhlat ystävillemme: Kokosimme pöydistä pitkän ruokapöydän
olohuoneen poikki ja kokkasimme ruokaa parikymmenpäiselle ystäväjoukolle.
Noista juhlista jäi hyvä fiilis ja lämmin muisto -Miten siitä voikin olla jo
vuosi aikaa?!
Tänä vuonna emme jaksaneet järjestää juhlia. Vauva valvottaa
niin paljon, että iso osa päivistä menee sumuisessa olossa. Syntymäpäivänäni mies
toi kuitenkin töistä tullessaan keltaisia tulppaaneja ruokapöytää koristamaan,
ja sisko piipahti ilahduttamalla suklaalla. Posti toi onnittelukortin veljeltäni ja
hänen herttaiselta tyttöystävältään.
Veljen ja tyttöystävänsä kortissa luki: Well, aren’t You
just lovely! Oletpa ihana!
Kortin saadessani ensimmäinen ajatukseni oli, että enpä
kovin ihana ole… Lähinnä tunnen olevani väsynyt ja ankea. Väsymys ja ankeus
näyttäytyy usein paitsi ulkomuodossa, myös ja erityisesti olotilassa. Jos
päässä on syystä tai toisesta väsymyksestä harmaa olo, se väistämättä värittää ulkonäköä ja
mielialaakin harmaaksi.
Korttia tuijotellessani päätin, että tällä kertaa teen
toisenlaisen valinnan. Kerrankin päätän, että en jää harmaaseen fiilikseeni, vaan aion uskoa kortin
tekstin: Well, I am just lovely! Olen ihana!
Juuri tällaisena, arkisena, paita vauvanpukluisena, pyykit
olohuoneen sohvalla levällään ja minä siinä vieressä kahvikuppini kanssa -olen
ihana. Omilla valinnoilla voi vaikuttaa valtavan paljon siihen, miten itseään
katsoo ja millaisin termein itseään kuvailee.
Jätin kortin ruokapöydän keskelle, keltaisten tulppaanien
alle. Siinä se saa muistuttaa minua, että olenpa kuitenkin ihan ihana! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti